Mars matkaan ... Pidennetty "loma" lähti käyntiin Kannuksesta torstaina, jolloin auton takapenkille heitettiin kaksi sordoonia ja etupenkille jalkatilaan sosseri sekä muutama kassi takakonttiin. Näin lähti matkaan, kohti etelää, viisi pientä elefanttia tilavalla perheautolla ;P Tampereella jäi kyydistä Shandy ja peräkonttiin heitettiin häkki ja lisää muuta rojua. Tampereen jälkeen tuli seuraava stoppi Vantaalla, joka oli myös ensimmäinen yöpaikka.
Perjantai aamuna, lyhyen yön jälkeen, pakattiin auto täyteen koiria (Sabi, Halla, Inkku ja Janna), häkkejä, kasseja, muuta rojua ja tietenkin ihmisiä. Sabi saikin super loossin näyttelyteltan ja häkkien päältä. Näkipähän neiti ainankin minne oltiin menossa :) Laivassa kaikki koirat oli nätisti eikä Sabikaan ollut vielä tässä vaiheessa syönyt mitään. Yes!!
Hotellikin löytyi suhteellisen nopeasti ja se osottautui mainioksi, ainakin koirien kannalta. Koiria ei siis tarvinnut pissattaa asfaltille, vaan oli siellä ihan ulkoilupolun tapainen tie. Perjantai ilta oli pyhitetty koirien puunaamiseen ja Venäläisen ruuan maisteluun. Eikä onneksi edes ainoana ruokajuomana ollut vodka, joka vei menusta suurimman tilan. Ei voi kyllä muuta sanoa tässä vaiheessa kuin, että onneksi on koira jolla ei ainankaan vielä ole turkkia :D
Launtaina aamupalan jälkeen pakattiin Sabi ja Halla autoon ja mentiin Kalev Staadionille. Ei muuta kuin teltta kasaan, tuolit pystyyn ja armoton koomaaminen hyvin nukuttujen öiden jäljiltä :S Koirat haukkuu sisällä, ulkona, vieressä... Mutta ei saa valittaa kun kerta reisuun on lähtenyt mukaan. Ensiksi kehässä oli Halla (Blue Baltic´s I´m A Legend), joka oli ROP ja sai lisäksi kaksi uutta titteliä BaltV-09 sekä EE MVA. Enkkusettereiden jälkeen kehään astuivat gordonit ja Sabi (Windcrest Showpoint Uptown Girl). Ihanaksi yllätyksekseni Sabi esiintyi loistavasti ja voitti narttujen junioriluokan. Sabi oli lopulta ROP juniori, paras narttu 3 ja sai uuden BaltJV-09 tittelin. Tuomari oli Sean Delmar Irlannista.
VSP Honeygait Wilsonlake Skyy & ROP Blue Baltic´s I´m A Legend
kuva © Sophie Aspholm
JROP Windcrest Showpoint Uptown Girl & JVSP Xenaran Back In Time || kuva © Heidi Sormunen
Sunnuntaina kehässä olivat cairni Inkku (Leavenworth Blonde Ambition), joka oli ROP ja sai myös kaksi uutta titteliä: BALTV-09 ja EE MVA. Cockereissa Janna (Kristala Cocwaves Flower Girl) oli nuorten luokassa ERI1 ja serti luokassa neljäs.
VSP Rangster Iason & Leavenworth Blonde Ambition
kuva © Sophie Aspholm
Kristala Cocwaves Flower Girl || kuva © Sophie Aspholm
Sunnuntaina koko rankan reissun päätteeksi täytyi lähteä vielä yötävasten ajamaan takasin Kannukseen. Auto purettiin nopeesti ja vaihdettiin tavarat ja tuliaiset toiseen autoon. Mimmi tuli Vantaalta kyytiin ja Shandy haettiin Tampereelta. Maanantai aamuna kello 7.00 päästiin muutamaksi tunniksi nukkumaan, jonka jälkeen vähemmän reippaana koulun penkille. Univelkaa kertyi enemmän kuin paljon, mutta saadaan olla ylpeitä kahdesta uudesta valionarvosta ja kolmesta uudesta tittelistä sekä mahtavasta reissusta :D Kiitos!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti