Ongelmia ongelmien perään

Plaah... mä oon niin huono kirjottamaan omista tekemisistä, mutta uusi vuosi, uudet kujeet eli mä yritän skarpata ja saada aikaan jonkunmoisia kuulumisia aina aika ajoin. Nyt siis ensimmäinen kunnon blogi teksti aiheesta "miksi koirani ei voi olla enään normaali?".

Mä en tajua mikä Sabia oikein vaihteeks vaivaa. Ensinnäkin se alotti juoksujen jälkeisen elämänsä kyttäämällä lenkillä muita koiria, räyhäämällä muille koirille sekä olemalla laiskiainen. Kaikkein eniten ihmetyttää toi kyttääminen ja räyhääminen, koska sitä neiti ei ole koskaan ennen tehny ja kaikenlisäksi mä ajattelin, että se olisi niin pehmee ettei se edes uskaltaisi pistää kovaa kovaa vasten. Aivan ihmeellinen käyttäytymisen muutos toisien juoksujen jälkeen! Tai sitten se vaan on tullu niin aikuiseksi, että se voi leikkiä bossia. Joo ja sitten toi laiskistuminen. Mihin ihmeeseen on kadonnut mun ADHD setteri jolla ei virta loppunut vaikka kuinka yritti sitä kuluttaa? Ennen saatettiin hyppiä seinille ihan muutenvaan tai repiä roskis sen takia että siellä oli paperia. Lelut olivat ahkerassa käytössä, mutta nyt ne kaikki makaa hylkiökopassa. Tänään Sabi sentään pitkästä aikaan tuli mua vastaan ovelle kun tulin enkun prelistä kotiin. Viimesen kuukauden se on vaan mököttänyt sängyllä tyynykasassa, kun mä olen tullut koulusta. Mä tahdon takasin vanhan Sabin nyt heti! Tai sitten tää kaikki johtuu vaan siitä, ettei Sabilla ole ollut Shandyä henkisenä tukena ja turvana joululoman jälkeen. Tampereella se meinaan kuitenkin on enemmän oma ittensä Shandyn seurassa. Kompensoivat siis toisiansa.

Viime kokeessa Sabi ei mennyt ekalla käskyllä maahan ja sama jatkui myös tänään treeneissä. Liike, joka on aina ollut se varmin, ei enään toimi ollenkaan. Siihen se vaan jää vierelle möllöttämään kun maahanmeno käskyä latelen. Mitäköhän pirua mä siihen keksisin viikossa ennen seuraavaa koetta? Noh, täytyy kai vaan alottaa nollasta. Mutta meni meillä sentään treenit seuraamisen osalta ihan passelisti. Seuraaminen siis on ollut tässä työn alla jo parisen kuukautta, kun siihenkin tuli ongelma. Ongelmia ongelmien perään, toivottavasti välillä myös kunnon onnistumisia.

Voin mä kyllä kertoa niitä onnistumisiakin :) Elikkäs Sabi on ollut tässä viimeaikoina yllättävän reipas. Se on ihan itte uskaltanu mennä ottamaan selvää pelottavista jutuista! Tää on kyllä aika huikeeta kun ottaa huomioon sen kuinka Sabia on ennen saattanut joutunut raahaamaan rapisevan pussin luo tai pelottavan postilaatikon viereen esittelemään kuinka ne ovat vain normaaleja juttuja. Selkeästi itseluottamus noussut kohisten!

Toinen treeneissä tapahtunut onnistuminen oli se, että Sabi kykeni liikuttamaan takakoipiaan jo neljän vaakatikapuuaskelman verran, kun ennen se on ollut se max kaksi :D Ou jeah! Ei oikeesti muilla kuin Sabilla voi olla niin huono koordinaatiokyky takapäässä. On siis aivan mahdotonta liikuttaa takajalkaa niin, että se osuisi askelmalle jossa etujalka on. Kyllä tän koordinaatiokyvyn heikkouden huomaa myös Sabin normaalista liikehdinnästä. Eläköön rimppakintut!